keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

AURINKOISIA PÄIVIÄ JA BLOGIN UUSI OSOITE


Pääsiäisen vapaat tuntui kyllä ihan luksukselta varsinkin ilmojen puolesta, jotka olikin kuin morsian! Vielä tänäänkin on Helsingissä ollut lämpötila mukavasti kaksinumeroisissa luvuissa ja aurinko on paistanut täydeltä taivaalta. 

Ulkoilmaelämä on alkanut meillä ainakin ihan konkreettisesti. Pihakalusteet otettiin esiin heti kiirastorstaina ja grilli laitettiin kuumaksi pitkäperjantain kunniaksi.



Pääsiäisenä syötiin jokainen ateria ulkona, lauantain dinneriä lukuun ottamatta! Kyllä muuten maistui grilliruoka niin namilta, että! Lievä pettymys oli nuo maissit, jotka jouduin ostamaan tölkissä, vähän vetisiä ne oli mielestäni, mutta tytär, joka on maissihullu, popsi niitä suurella ruokahalulla menemään! Kaikista mieluiten ostan ihan tuoreita sokerimaisseja, mutta niitä ei kauppoihin vielä ole ilmestynyt.





Ai että, aamupala terassilla hömppälehteä lukien auringon lämmittäessä ihoa, ei sen parempaa juuri enää olekaan! Kuinka osuvasti lehdessä tuo Kari Aihisen haastattelu ja artikkelin otsikko "Elän joka päivä täysillä". Jäin miettimään tuota lausetta. Aika harva sitä pystyy varmaan ihan tosielämässä joka päivä toteuttaa, mutta minä ainakin pyrin löytämään jokaisesta päivästä jotakin pientä iloa ja nauttimisen tunnetta. Näinä aurinkoisina päivinä se on juurikin tuo iholla tuntuva lämpö, kevyemmät ja ohuemmat vaatteet, silmillä keikkuvat aurinkolasit, ruokailu ulkona ja meidän pieni takapiha!







Ja jottei tärkein unohtuisi - muuttoni CASA Blogeihin on varmistunut, joten PERJANTAISTA 25.4 lähtien bloggaan uudessa osoitteessani: 


checklistbyblond.casablogit.fi
  

Pyytäisin päivittämään uuden osoitteeni blogienne sivupalkkeihin lukulistoille tms.

Toivottavasti seuraatte mukanani uuteen blogi-kotiini, seuraava postaus tuleekin sitten jo CASA Blogien alta! :)


Blondi

tiistai 22. huhtikuuta 2014

BLOGI MUUTTAA UUTEEN KOTIIN!


Aurinkoista tiistaipäivää kaikille! :)


Tämä viikko valkeneekin pyhien jälkeen uusien asioiden parissa ja siihen liittyen myös pientä ilmoitusasiaa.

Perustin blogini hyvin pitkällisen mietinnän jälkeen ja olen bloggaamisen myötä löytänyt saman henkisiä ihmisiä roppakaupalla ja muista blogia kirjoittavista henkilöistä tai kommentteja postanneista lukijoista on jollain lailla syntynyt tuttuja, joiden kanssa on kiva vaihtaa ajatuksia!

Bloggaamisessa tärkeintä on vuorovaikutus ja heti perään tulee yhteisöllisyys. Varsinkin jälkimmäistä olen kaivannut, mutta blogimuuton jälkeen siihen tulee muutos.

Innolla uutta odottaen ilmoitan, että blogini siirtyy pian CASA Blogit -portaaliin!






Jatkan bloggaamista CASAssa omaan tyyliini ja postaan edelleen asioista omaan makuuni ja omaan tahtiini ja olisin riemuissani, jos kaikki blogiani tähän asti lukeneet seuraisivat perässäni uuteen kotiosoitteeseeni! Ilmoitan sen vielä tarkemmin sitten kun muuttopäivä varmistuu, mutta ihan lähitulevaisuudessa se jo on!

Mahtavaa päivää teille kaikille! :)

Blondi




maanantai 21. huhtikuuta 2014

PÄÄSIÄISPÖYDÄSSÄ


Tämä pääsiäinen menee kyllä top kolmoseen heittämällä ainakin kelien puolesta! Ei tule ihan heti mieleen koska viimeksi olisin istunut takapihalla tuubitopissa ja shortseissa päivää paistattelemassa pääsiäisen aikaan. Aurinko on tuntunut niin ihanalta ja mieli on tehnyt olla pihalla koko ajan.



Lankalauantainen dinnerimme kutistui loppujen lopuksi viiden hengen seurueeksi, mutta pöytä laitettiin koreaksi siitä huolimatta.







Pöydän ilmeen jätin aika simppeliksi, kirjava ja värikäs pöytäliina oli suurimmassa roolissa. Jätin siis aiemmin kaavailemani kukkaviritykset tekemättä ja irtokoristeet laittamatta ja laitoin pöytään sen sijaan pajunkissat ohuissa ja siroissa maljakoissa pöydän keskiosan tuntumaan ja pinkit puput niiden juurelle pönöttämään.




Tyylilleni uskollisena tein taas sataa asiaa yhtä aikaa.

Ruokavieraat ilmoittivatkin saapuvansa tuntia aiemmin, kuin alun perin olimme sopineet ja koska ilmeisesti pidän työskentelystä paineen alaisena, vietin viimeiset 45 minuuttia käyden suihkussa, ripustaen pyykkejä kuivumaan(!) ja sitten hiukset vettä valuen kattasin pöydän ja asettelin kiireessä servettejä, jotka nekin taipuivat mielikuvituksellisesti rullalle :) Sudin ripsarit silmiin salaman nopeasti, sillä tosi-bloggarin pitää keretä ottamaan myös kuvat värikkäästä pääsiäispöydästä juuri ennen vieraiden saapumista.



Alkuun tarjoilimme halloumisalaatin ja pääruoaksi oli kaksi kokonaista kanaa yrtti-valkosipulimarinadissa, itsetehtyjen lohkoperunoiden ja mangosalsan kanssa tarjoiltuna. Jälkkäriksi tein mutakakkua sekä tietysti pashaa.







Kanat jäi kuvaamatta, siippa heilui sen verran uhkaavan näköisenä leikkuuveitsiensä kanssa kiroten samalla keittiömme pieniä tasoja. Aiemmin päivällä koristelemani pääsiäispashan sen sijaan taltioin kuviin asti.





Pashaa teen itselleni mieluisalla reseptillä ilman ihmeempiä kommervenkkejä ja pashamuottiakaan en omista. Siksipä meidän pasha on aina vähän matalampaa versiota. Pashareseptiä voisin laittaa jakoon, mutta koska ajankohta herkun valmistamiselle lienee ohitse, ajattelin sen säästää ensi vuoteen.
 
Pääsiäinen sujui kaikin puolin rennosti kotona erilaisia herkkuja valmistellen ja syöden. Odotankin jo innolla ruotuun paluuta sapuskojen suhteen, vaikka vielä tänään täytyy käydä sukuloimassa paikassa, joka on suvussamme kuuluisa liioittelussa ruoan, rasvan ja kerman määrän suhteen :) Ensi viikko mennään entistä kireämmällä linjalla ja kovaa treeniä tehden!
 
 
Mites teillä sujui pääsiäisen pyhät?
 
 
Tsemppiä kaikille uuteen viikkoon, ihanien ja aurinkoisten vapaiden jälkeen toimistoon raahautuminen tuntuu normaalia ankeammalta ainakin itsellä. Onneksi viikko on taas päivää lyhyempi! :)
 
 
 
Blondi
 
 

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

10 KUVAA KESÄÄN - HUHTIKUU


Kuva tuleekin ihan ajallaan tällä kertaa ja eipä voi sanoa, että tästäkään haasteesta olisi paljon enää jäljellä! Huhtikuun kuvassa on jo niin kevät!




Eikä vähintään siksi, että orvokit ovat ilmestyneet ikkunan alle tai että tyttären skootteri on haettu tallista talven jäljiltä! Kirsikkapuu on alkanut versomaan ja ihan parissa päivässä tiukat nuput ovat vihertyneet ja auenneet. Ei varmasti mene kauaa, kun vihreät lehdet valtaavat pikkuisen puun.

Kollaasit edeltäviltä kuukausilta jätän vihoviimeiseen haastepostaukseen kesäkuulle.


Aurinkoista sunnuntaita - ihanaa kun huomennakin on vapaapäivä!


Blondi


perjantai 18. huhtikuuta 2014

SNEAK PEEK PÄÄSIÄISKATTAUKSESTA
















Kun tämä Afrikan puuvilla käveli Eurokankaan palalaarissa vastaan, en voinut laskea sitä käsistäni! Voi apua, mitkä värit, mikä kuosi, mikä ilo ja runsaus! Täysin päinvastainen ilme tulee tämän vuoden pääsiäispöytään kuin alun perin ajattelin, mutta nyt lentää pastellisävyt pois ja tilalle tulee täyteläisempää ja kylläisempää ilmettä!




Kööpenhaminalaiset pinkit puput ovat useamman vuoden vanhat. Ne sopivat kuin nenä päähän tähän väri-iloitteluun. Lookkia rauhoittaa valkoiset astiat ja simppelit pajunkissat.


Söin eilen illalla karkkia ja voi ällötys, mikä olo siitä tuli! :( Maha turposi ja alkoi särkemään, tuli paha olo ja ällötti. Enpä taida tehdä samaa virhettä toistamiseen! En päässyt salille aamulla, sillä kortti on tietysti umpeutunut torstaina, eikä tänään ollut päivystystä. Aloitin siis aamun 10 kilsan lenkillä. Perään kuurattiin pihakalusteet ja mies putsasi grillin talven jäljeltä. Tänään tulikin sitten nautittua tämän vuoden ensimmäiset grilliherkut! Mmmm....!! :)

Minä alan tekemään huomisen dinnerin jälkiruokia ja sitten köllähdän sohvalle katsomaan VoF:ää. Ai, että miten nautin tällaisista pitkistä vapaista!


Ihanaa pitkäperjantain iltaa <3
Blondi


torstai 17. huhtikuuta 2014

FAKTOJA KESÄKUNTOPROJEKTISTA


Viides viikko tiukempaa ruokavaliota jää pari päivää tyngäksi pääsiäisen vuoksi. Tarkoitus oli juuri tämä viitisen viikkoa vetää tiukkaa linjaa ja sitten palkita itsensä pääsiäisenä hyvällä ruoalla ja vähän herkuillakin.

Tässä joitain ruokakuvia taas menneiltä parilta viikolta.

Aamiaismunakas, hedelmiä ja marjoja, lasi maitoa

Kalkkunasalaatti fetalla ja avokadolla, lisukkeena kananmunanvalkuaisia

Kanaa, riisiä ja rehuja

Fetasalaatti, broileria, gluteeniton kauraporkkanasämpylä hiilarin lähteenä

Tärähtänyt kuva päivällisestä; kanaa, porkkanaraastetta ja salaattia, itsetehtyä pestopastaa


Viime perjantaina teki mieli ihan älyttömästi jotain herkkua! Hulluilta Päiviltä tarttui mukaan vadelmarasia ja Punnitse ja Säästä -kaupasta hain raakasuklaapatukan. Jos ette ole raakasuklaata vielä maistaneet - ostakaa! Varsinkin tumman suklaan ystävät ei tule pettymään. Eikä unohdeta sitä faktaa, että raakasuklaassa on tallella KAIKKI ne suklaan parhaimmat asiat, sillä suklaata ei ole pilattu kuumentamalla sitä yli 42 asteen. Lisäksi siinä ei ole mitään lisäaineita tai kemikaaleja tai valkoista sokeria.







Kiinnitin eilen salilla ensimmäisen kerran huomiota muuttuneeseen kehonkuvaan seisoessani peilin edessä. Jotenkin kroppa tuntuu ja näyttääkin vähän tiivistyneemmältä. Painoa ei viidessä viikossa ole lähtenyt kuin reilu kilo. Senttejä taas on karissut kropasta yhteensä 11. Keskivartalon seudulta suurin osa n. 7 senttiä, joka yllättäen onkin aina se rasvan kerääjä! Tuosta painosta en välitä. Kiloja ei ole juurikaan pudotettavaksi ja se pudotus ei ole missään välissä pääpointti ollutkaan. Kunhan rasva palaa ja lihasmassa kasvaa, niin suunta ei voi olla kovin väärä! :) Ja koska paino ei juurikaan ole pudonnut, mutta senttejä on lähtenyt, niin homma menee juuri oikein!

Kyllähän vieläkin tiukemmalla ruoalla saisi enemmän tuloksia aikaan ja nopeammin, mutta kun en itse halua rääkätä itseäni rajoille asti. Se jos mikä tappaa oman motivaation! Voisin esimerkiksi jättää päivällisen kanssa nauttimani maitolasin pois tai punnita joka ikisen kanapalan tai jauhelihaköntin silmämääräisen arvioinnin sijaan. Myös satunnaiset suuhun eksyvät leipäpalat, hedelmät tai stevialla makeutetut Läkeröl-pastillit olisivat jonkun kielletyllä listalla. Fakta on kuitenkin se, että syön terveellisesti oikean määrän oikeita asioita treenin määrän huomioiden ja viimeisen viiden viikon aikana suuhun ei ole mennyt (ainakaan tietääkseni) sokeria muussa, kuin satunnaisen päärynän tai hunajamelonin palan muodossa. Eikä myöskään "pahaa" rasvaa. Pääsiäisenä päätin herkutella ja sitten taas parin viikon tiukennus vappuun saakka. Vapun jälkeen jatkan todennäköisesti tällä tiukemmalla ruokavaliolla vielä touko-kesäkuun ajan. Jos huvittaa. En ota paineita, vaan elän fiiliksen mukaan! :)


Aloin tähän loppuun kirjoittelemaan itse treenauksesta, mutta tekstiä tuli sen verran, että kannattanee tehdä siitä sitten ihan oma postaus - vaikka ensi viikolla! :)


Pääsiäisvalmistelut aloitan leipomalla tänään porkkanakakun, josta löytyy muuten resepti täältä! Huomenna käyn mummin luona kylässä ja vien hänelle samalla pääsiäiseksi kakkua mutusteltavaksi.


Mitä mahtavinta kiirastorstaita kaikille! 
Palaan huomenna asiaan pienen pääsiäiskattaus-sneak peakin kanssa! ;)


Blondi

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

JO VIHERTÄÄ!


Päätin tänä vuonna kylvää rairuohot hieman erikoisempiin astioihin. Iittalan kivituikut näyttävät oikein kivoilta näinkin!

























En tiedä teistä muista, mutta minusta nuo näkyvät juuret tuo kivaa ilmettä vain lisää! Jotain tuossa juuri kasvaneessa vihreässä värissäkin on niin raikasta!
























Ruohot kasvavat vauhdilla keittiön pöydällä, seuraavaksi niitä pitää jo trimmata :)


Tyttären ala-asteen veistotunnilla tekemä tarjotin kokoaa mukavasti pienen pääsiäishenkisen asetelman yhteen. Keltainen väri ei yleensä kuulu käyttämiini väreihin, mutta pääsiäisenä sitä pitää olla ripaus kotonakin. Siihen riittää yleensä kukat ja kynttilät.

Sen sijaan kaavailemani väripläjäys lanka-lauantain illallispöytään tuleekin olemaan hieman rajumpi kuin ajattelin! :) Löysin nimittäin aivan ihanan ja eksoottisen kangaspalan Eurokankaasta hakiessani koulutyöhön materiaalia ja sen kankaan nähtyäni en enää pystynyt laskemaan sitä käsistäni! Se vetää värilinjan aivan toiseen päähän mitä alun perin ajattelin, mutta hei, kaikkea on kokeiltava! :) Haluan nähdä saanko über-värikkään kankaan toimimaan yhdistäen siihen rauhalliset, valkoiset lautaset ja yksinkertaiset lasit.


Odotan pääsiäistä oikein todella! Seuraavaksi onkin alettava kirjoittamaan kauppalappua, sillä en aio käydä kaupassa torstain jälkeen kuin vasta seuraavan viikon tiistaina! Koska aion myös nauttia itse pääsiäisen aikana herkuista viiden viikon tiukemman ruokavalion jälkeen, niin aika paljon valmisteluita eri leivonnaisten suhteen on myös.

Pääsiäisen jälkeen palaan taas herkuttomaan elämään takaisin. Voisinkin laitella vähän kuulumisia tämän viikon loppupuolella siitä projektista!



























Vihertääkö teillä? :)

Blondi





tiistai 15. huhtikuuta 2014

NAMIRAHKA


Rahkaa, päärynää, kermaa ja kanelia... aika hyvä jälkkäriherkku syntyy näin yksinkertaisista aineista sopivasti vaikka pääsiäisen herkuksi!




 
PÄÄRYNÄ-KANELIRAHKA
 
350g maitorahkaa
2 dl kermaa
1 iso päärynä
2 tl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl vaniljauutetta
4 tl kanelia
1 tl raakakaakojauhetta
 
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita maitorahkan kanssa.
Lisää mausteet ja pieneksi pilkotut päärynänpalat ja sekoita kaikki hyvin sekaisin. (Päärynän voi korvata vaikka omenalla!)
 
 
Maistuvaa päivää kaikille!
 
Blondi
 

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

PALMUSUNNUNTAINA


Vaikka ulkona on ollut harmaata ja kosteaa koko viikonlopun, kotona on ripaus auringonväriä, vehreää juuri kasvanutta vihreää ja keväisiä elementtejä pääsiäisomisteiden myötä!




Olenkin jo tainnut mainita, pääsiäinen on joulun jälkeen suosikki pyhä. Ihan yhtä massiivisia koristeita, valmisteluita tai ruokia ei pääsiäisenä väännetä niin kuin jouluna, mutta kyllä kotiin ilmestyy pieniä somisteita ja keväistä ilmettä ja ruokaa tarjotaan ystäville ja siihen panostetaan kunnolla.



Pajunkissat ovat tänä vuonna aikaisesta ilmestyksestä johtuen olleet super isoja ja vähän niistä se söpöys on ollut kaukana. Löysin kuitenkin tyttären ratsastustallin liepeiltä pari viikkoa sitten pieniä kissoja. Laitan ne aina maljakkoon ilman vettä. 


Vihreitä lehtiä pukanneet oksat saivat nekin pieniä munia oksilleen.




Nuo sopöt munat löytyivät parilla eurolla Tigerista. Aika passeli korvaaja tuosta Tigeristä on Tiimarille tullut! Siellä on vaikka mitä kivaa sälää! :)


Tästä palmusunnuntaista on puuttunut virpojat!!

Meidän pienelle tielle ei ole eksynyt yhtään virpojaa tänään ja se on lievä pettymys, sillä varauduinhan noitien tuloon suklain ja olin toivonut ihania vitsoja maljakkoon laitettavaksi. Voi miten kurjaa... lähitienoolla ei taida asua niin pieniä enää, että virpomisiässä olisivat. Viime vuonnakaan ovella ei tainnut käydä kuin kaksi pientä noitaa, että vähiin käy!

Palmusunnuntain kunniaksi uunissa kypsyy paisti! Lisukkeeksi tulee valkosipuliperunoita ja kurkkupikkelsiä. Ehkä pari kananmunan valkuaista protskupuolen lisäämiseksi heitän kylkeen. Jälkkäriksi luvassa nami-nami rahkaa! :)


Edessä on aivan ihana viikko! Pari päivää koulua, jossa viimeinen käytännön koe. Toivottavasti viimeisen tentin tulokset saadaan myös! Torstaina minä siirryn jo tiukasti pääsiäisen viettoon ja aion levätä ja syödä hyvin, myös herkkuja! :)


Ihanaista palmusunnuntain iltaa <3
Blondi



perjantai 11. huhtikuuta 2014

ENSIAPUTAITOINEN


Nyt on kuulkaa meikäläinen ensiaputaitoinen! :)

Kaksi päivää Punaisen Ristin ensiapukoulutuksessa piti sisällään aimo annoksen teoriaa ja karhunosan käytäntöä. On maattu lattialla leikkien tajutonta, on oltu peurakolarissa, on saatu sairauskohtausta ja muuta mukavaa! Olen sitonut haavoja, lastoittanut, puhaltanut ja painaltanut Anne-nukkea, läiminyt vauvanukelta vieras esineen irti kurkusta, tunnistanut erilaisia sairaskohtauksia ja pelastanut ihmiselämiä. Ainakin melkein :) 

















Työpaikkani koulutti kaksi henkeä ensiaputaitoisiksi ja menihän siinä kaksi päivää kuin siivillä! Tämän koulutuksen jälkeen minun pitäisi periaatteessa osata toimia onnettomuuspaikoilla järkevästi ja tunnistaa ensimmäisen avuntarvitsijan. Osaan elvyttää, käyttää defibrillaattoria, hoitaa shokkipotilasta ja antaa ensiapua erilaisissa tilanteissa. Ainakin teoriassa. Toivon, etten koskaan joudu turvautumaan juuri hankittuihin taitoihini käytännössä, mutta on tämä arvokas taito olla olemassa!



Viikonloppua on odotettu! Aion nauttia vapaasta ja viimeistellä vihoviimeistä koulutehtävää. Ensi viikon maanantaina on käytännön harjoitus koululla ja ideoin sitä etukäteen. Siihen liittyy ainakin valkoista spray-maalia ja monta metriä tyllikangasta! ;) 


Tavoitteena on myös saada pihakalusteet terassille esiin. Enkä panisi pahakseni jos jotain narsissi-istutuksen tynkää saisin pihapöydälle aikaiseksi myös.


Aurinkoista viikonloppua kaikille!
Blondi


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

EI PERINTEISIÄ VERHOJA


Meillä ei ole perinteisiä verhoja. En tiedä onko joku kiinnittänyt huomiota asiaan kotikuvia postatessani.


 
Olen kyllästynyt pitkiin ja perinteisiin sivuverhoihin jo vuosia sitten. Kitkuttelin ensin niillä monta vuotta niitä edes takaisin vaihtaen ja tuntui, että vaikka ne ovat kodikkaat, ne syövät neliöitä ja pienentävät tilaa. Vaihdoin pelkkiin kappoihin, mutta se oli jotenkin niin 80-lukulaista, että sekin puistatti.

Rakastan luonnonvaloa ja sitä, että ikkunoista näkee ulos. Vaikka me asumme maan tasalla, ei minua häiritse, jos joku katselee ohikulkiessaan kotiimme sisään. Talon etupuolella, keittiön ikkunan edessä kulkee n. 30 metrin päässä yleinen hiekkatie. Siinä kävelee yleensä koiranulkoiluttajat tai lenkkeilijät. Trafiikki ei ole päätähuimaavaa, sillä asumme päättyvän tien päässä. Läpikulkua ei tiellämme siis ole. Vain ne, jotka asuvat muutamassa talossa meidän talomme jälkeen, liikkuvat tiellä ja ne jotka sattuvat eksymään meidän lenkkipoluillemme.

Takapihan puolella, eli olkkarin puolella on naapuritalo tosi lähellä. Kesäisin taloa ei näe, sillä ekana kesänä n. 13 vuotta sitten istuttamani villiviiniköynnökset muuraavat aidan säleikön umpeen kolmen metrin korkeuteen niin, että pihamme on todella suojaisa. Siellä voisi ottaa aurinkoa vaikka yläosattomana, jos niin tahtoisi :) Talvella sen sijaan asumme likimain akvaariossa, mutta sekään ei haittaa. Taloyhtiömme on pieni ja tunnemme kaikki naapurit, myös ne vastapäiset. Jos heistä joku haluaa tuijottaa meille sisään ja katsella kun me katselemme telkkaria, niin be my guest! :)


Lopulta sitten revin ne kapatkin hiiteen ja elimme varmaan vuoden pätkän ilman verhoja. Sälekaihtimet meillä toki on joka ikkunassa. Sitten anoppilaan ilmestyi toimistoistakin tutut lamelliverhot. Rakastuin.
 
Meillä on Artic-kahdin Oy:n pystylamelliverhot. Lamellit teetettiin mittojen mukaan ja asensimme ne itse pari kesää sitten. Olen ollut siitä lähtien super-tyytyväinen valintaamme! Tällaiset ovat tulossa myös keittiöömme rempan yhteydessä. Lamellit ovat minun mielestäni kauniit ja yksinkertaiset, eikä ne häiritse silmää. Ne kiinnitetään melko huomaamattomalla listalla ja kiinnitystavan voi valita. Meillä ne kiinnitettiin olkkarissa alaslaskettuun katonosaan, vaikka se varsinaisesti taitaa olla asunnon ilmastointiputkien kotelo. 





Lamelleja pystyy myös vaihtamaan jälkikäteen toisen värisiksi, eli koko systeemiä listoineen ja painoineen päivineen ei tarvitse uusia. Mielestäni myös ekologista niin. 

Meillä on täysin vitivalkoiset lamellit. Anopilla on myös valkoiset, mutta leveämmät ja heillä on joka 4. lamelli tummanharmaa. Ilme muuttuu sillä tavoin kyllä heti ja nekin ovat upeannäköiset. Itse päädyimme kuitenkin yksivärisiin, sillä halusin verhoista tosi huomaamattomat. Sitä paitsi kuten totesin, niitä voi muutella sitten jälkikäteen jos haluaa.







Käyttötekniikkana meillä on naru ja kuulaketju. Narusta vetämällä koko lamellisysteemi sulkeutuu ikkunan eteen oikealta vasemmalle ja vastaavasti sillä avataan lamellit ikkunan reunaan kiinni yhteen ryppääseen. Kuulaketjulla taas säädetään lamellien kääntymistä paikallaan. Verhot voivat siis olla vedettynä koko ikkunan eteen, mutta lamellit käännettynä niin, että päivänvalo suodattuu haluttuun suuntaan. Tällöin syntyy tietysti myös näköeste samalla.




Se, mihin lamellit kerääntyy, kun ne ovat kokonaan auki, on täysin päätettävissä. Me halusimme, että ne kerääntyvät yhteen, vain ikkunan toiseen reunaan eli oikealle. Mahdollista olisi myös kerätä ne joko vasemmalle puolelle tai keskeltä puoliksi niin, että molempiin reunoihin kerääntyy tasamäärä lamelleja. Me mitoitimme lamellit niin, että ikkunan vieressä kulkevat putket jäävät lamellien peittoon, oli verhot auki tai kiinni.
 
 

Jokaisen lamellin alareunaan pujotetaan paino, jotta verhot roikkuvat ryhdikkäästi suorana. Kangas ei paina mitään ja ihmettelin, kun lamellikankaat tuli paketista ulos tiukaksi rullaksi käärittynä! Ne kuitenkin oikeni heti, kun paino pujotettiin sille varattuun taskuun. Matsku ei myöskään ole rypistyvää sorttia.


Eräs kaverini oli ihmeissään kuullessaan aikoinaan, että olin tilannyt kyseiset verhot. Hänen ensireaktionsa oli "Ai sellaiset, joita käytetään toimistoissa?!" Hän kyllä sen jälkeen nähdessään verhot asennettuina totesi niiden sopivan myös kotikäyttöön :) En tiedä onko tämä muiden mielestä kovin toimistomainen ratkaisu, mutta meitä tämä kovasti miellyttää. Verhot sopivat mielestäni oikein hyvin myös kotiin. Minun mielestä lamellit ovat ajattomat, yksinkertaiset ja jotenkin katoavat taustaan. Lamellit eivät myöskään pienennä tilaa, kuten koin tavallisten pitkien sivuverhojen tekevän. En myöskään koe menettäneeni mitään kotoisuutta tai tunnelmaa vaihdettuani "perinteiset" verhot lamelleihin.





Mitäpä te tuumaatte meidän lamelliverhoista? Näyttääkö toimistolta vai kodilta? :)


Blondi



PS: Postaus ei ole yhteistyönä tehty, vaan perustuu omaan käyttökokemukseen.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

PINTERESTISSÄ! - ARKIKUVAHAASTE


Näin se on Blondikin päätynyt Pinterestin ihmeelliseen maailmaan! :) 

Pinterestissä olen toki vieraillut aiemminkin hyvin monta kertaa ja omistanut tilin siellä jo pitkään. En silti ole ollut kovin ahkera pinnaaja todellakaan ja lähinnä tyytynyt katselemaan inspiroivia kuvia niiden pinnailun sijaan. Lähtökohtaisesti pidän Pinterestiä oivana paikkana tehdä itselle kivoja muistiinpanoja kuvien muodossa. Toisaalta sosiaalisen median monet muodot saavat joskus hämilleen - pitääkö se tili olla joka tuutissa nykyään? 

Pinnailu on kieltämättä mukavaa puuhaa ja olisi kiva, jos aikaa siihen löytyisi enemmän! Ehkäpä kesän koittaessa meikäläisenkin kalenterista vapautuu lisää aikaa muulle elämälle ja harrastamiselle, kun koulu on saatettu ensin kunnialla loppuun! Pinnailen tällä hetkellä kuvia minulle pinnalla olevista asioista, kuten kattaukset (pääsiäinen tulossa!) ja kuvia wc-tiloista, josta jo aiemmin tänään postasin remppa-ajatuksia.


Tervetuloa siis seuraamaan blogiani myös Pinterestin puolelta: www.pinterest.com/checklistB

Tähän päättyykin tämä viiden kuvan sarja arkikuvahaasteesta. Tarkoituksena on siis ollut postata viitenä perättäisenä päivänä kuva arkielämästä ja samalla haastaa mukaan aina joku uusi bloggari.

Viimeisen kuvan kunniaksi haastan mukaan Little B:n Little Big Things -blogista! :)



B