torstai 21. marraskuuta 2013

LUMI JA PAKKANEN, MISSÄ OLETTE?


Ulkona tulee vettä vaakasuoraan, tuuli riepottelee sateenvarjoa, johon kaksin käsin tarraudut kiinni pitäen. Kaduille muodostuu suuria lätäköitä. Pimeys on kasista neljään duunarin paras kaveri; se on mukana heti aamusta kun heräät ja kun lähdet töistä, se odottaa sinua ovella ja saattaa sinut kotiin. Säätiedotukset ovat surullista katseltavaa etelän ihmiselle, joka toivoo pakkasta ja lunta, valkeaa maata, valoa tähän harmauteen.




Tuota luvattua auringonpaistetta en laita pahakseni, mutta vielä jos se kimmeltäisi lumihangella... :) 

Jouluna pitää olla lunta. Yritän rauhoitella itseäni, että tässä on vielä kuukausi aikaa, se kerkeää vielä tulla! Ripustin eilen etupihan kirsikkapuuhun ulkovalot. Ne rikkovat keittiön ikkunasta näkyvää pimeyttä ja synkkyyttä edes hiukan lämpimällä valkoisella valollaan. Ikkunoihin valot päätin laittaa tulevana viikonloppuna, sillä jotain lievitystä tähän sään muodostamaan ankeuteen on saatava. Kaamosmasennukseen en myönnä olevani taipuvainen, vaikka muutoin tässä narisenkin :) Väsymyskin on ihan itseaiheutettua - mitäs en mene aiemmin petiin iltaisin! Muutoin tämä vuodenaika on minulle mieluinen. Joulunodotus on jo konkreettista lahjalistojen kanssa, aaton kattauksia suunnitellessa, kuusenkoristeita ostellessa, joulun menuita ajatellessa, kortteja askarrellessa. Ihanaa aikaa kertakaikkiaan!

Haikeana katselen talvikuvia arkistoistani, sillä sanotte mitä sanotte, marraskuussa kuuluisi jo olla lunta! Talvi ei ole talvi ilman lunta ja jos nyt olisi lunta, tätä aikaa kutsuttaisiin talveksi. Mutta koska maa on vielä musta, marraskuu onkin yhtäkkiä syksyä? Johan tässä menee vuodenajatkin sekaisin.






Maisemakuvat ovat Lapista parin vuoden takaa, rakastan laskettelua! Ja jos minä rakastan lunta, sitä kyllä rakastaa nämä kaksi karvakorvaa toppatakeissaan! :) Tämä kuva on otettu viime vuoden joulupäivän aamulta kotipihalta. Säätiedotus puolestaan Forecan sivuilta.


Toivotaanko siellä jo lunta saapuvaksi?


Täällä tuskin maltetaan odottaa,
Blondi

7 kommenttia:

  1. Ei vaan kannata asua kehä 3:en sisäpuolella :) Täällä Savossa satoi tänään lunta <3 saatiin ees vähän jouluntuntua, kun valo astui masentavaan syksyyn :P Mutta toisaalta eipä tääkään varmaan kauaa kestä kun plus-asteita ja vettä luattu huomiseksi :@

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, tuosta lumisateesta olen kyllä kade! Sitä valoa kyllä vähän kaipaa. Pikkupakkasta tännekin luvattiin, mutta seuraavaksi sataa taas vettä :( Höh, toivotaan, että joulukuu tuo talviset säät tullessaan! :)

      Poista
  2. Me saatiin myös tänne Jyväskylään tänään lunta. Vitsit, että on kaunista ja valoisaa. :) Toivottavasti se myös pysyy maassa. Ehkä tuon lumisadetta ensi viikolla mukani sinne etelään. :D

    VastaaPoista
  3. Kyllä! Hentoinen pakkanen ja muutaman sentin lumikerros kiitos <3

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)